torstai 25. huhtikuuta 2013

Sarjakuvaprojekti / Lilat, Vihreät, Oranssit

Koko Sateenkaaren väki aloitti vuotensa piirtämällä tikku-ukkoja mallista, eli asentojen rautalankamalleja poseerauksista. Näihin syyslukukauden avauksiin palattiin sitten sarjakuvaprojektin yhteydessä Lilojen, Vihreiden ja Oranssien kanssa (Siniset ja Punaiset käyttivät hekin tikku-ukkojaan yhdessä tehtävässä). Projekti eteni pitkin kevättä.

Projektin vaiheita:

Aivan aluksi poseerataan mallina tikku-ukkoja varten  (tässä keväällä piirustuskertana poissaolleelle poseeraavia malleja):
Seuraavaksi piirrettiin itselle kaksi hahmoa, jotka eivät saaneet olla keskenään samaa sukupuolta tai ikää. Ensimmäisenä vaiheena piirrettiin "rautalankamalli", toisena tuotiin "lihat luiden päälle" ja kolmannessa vaiheessa piirrettiin hahmot valmiiksi.

Rautalankahahmosta eteenpäin ja kokoelma valmiita hahmoja.
Valmiita hahmoja
 

Viimeisenä vaiheena oli tietenkin itse sarjakuvan piirtäminen. Rajoituksia oli kolme: sarjakuvassa tuli olla vähintään kolme ruutua, asennot piti löytyä aiemmista tikku-ukkopiirustuksista (hahmoja sai käännellä miten halusi) ja sarjakuvassa tuli näkyä ainakin kerran itse luodut henkilöhahmot. Tekniikka ja tarina (tai tarinattomuus) oli vapaa. Alla otteita syntyneistä sarjiksista, ryhmät iloisesti sekoitettuina:












Aivan viimeisenä esimerkkinä Sinisten ja Pnaisten saamsta tehtävästä, joka oli keksiä jokin tilanne tai paikka, johon voi sijoittaa kaikki aiemmin piirretyt tikku-ukot eri asennoissaan. Tässä yksi sarjakuvamainen ratkaisu, jossa ollaan kodin eri huoneissa:

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Paluu aivan abstrakteihin / Oranssit

Jälleen yksi "ai niin, ne kuvat!" -blogimerkintä. Tälläkin kertaa palataan Oranssien töihin, nyt Mondrian-henkisiin neoplastisiin sommitelmiin.

Kaapon

Susannan

Ellin

Kaapon toinen teemaan liittyvä työ: abstraktio omavalintainen aihe
Susannan vastaava työ

Paluu puihin: Oranssit

Aiemmassa blogimerkinnässä lupailin lisää oranssien Piet Mondrian-puita. Tässäpä näitä, vihdoin ja viimein! Toivottavasti ehdin vielä kuvata puuttuvat puut, ennen kuin työt matkaavat kuvislaisten mukana koteihinsa.
Hennan

Hetan
Wenlan